Vihdoinkin, kauan odotettu ja suunniteltu road trip vehreässä Irlannissa käynnistyi. Eikä näköjäänkään päivääkään liian myöhään, tämän aamun uutiset kertoivat Norwegianin peruvan lentojaan. Oli muuten ensimmäinen kokemukseni tästä lentoyhtiöstä, eikä juurikaan ole valittamista. Kone oli uuse, matkustamohenkilökunta ystävällistä ja lento tasaista. Laskeutuminen tosin tapahtui sellaisella vauhdilla, että koneessa yksi jos toinenkin näytti puristavan istuimen kahvoja hieman kauhunsekaisin ilmein. Jarrut kuitenkin löytyivät, ja pääsimme ehjänä perille. Yhtenä miinuksena pitää tosin mainita se, ettei lentoyhtiön kovasti mainostama wi-fi toiminut. Olimme jo suunnitelleet, että matka sujuisi rattoisasti leffaa katsellen, mutta näin ei sitten ollutkaan. Eikä minua siis oikeastaan niinkään haitannut wi-fin toimimattomuus vaan se, että sitä ennen koneeseen menoa ja koneessa kovasti mainostettiin.

Dublinin lentokentältä etsimme Sixt autovuokraamon tiskin, olin edellisenä päivänä varannut heiltä auton. Ja näin kyllä olisi tullut muidenkin toimia: edessämme oli jonossa kaksi perhettä, kumpikaan ei etukäteen varausta ollut tehnyt ja saimme odottaa hieman yli tunnin, kun he asioitaan siinä hoitivat. Mikä heti pisti silmään oli virkailijan asenne: hän oli todellakin sellainen jolly good fellow joka ei stressannut, ei hermostunut, ei lakannut hetkeksikään olemasta kohtelias ja sellainen lupsakka. Ray, harmaantuneine hiuksineen ja partoineen, oli juuri sellainen, millaiseksi irlantilaissedät yleensä leffoissa kuvataan :) Muutoinkin asiakaspalvelijoiden ystävällisyys kiinnitti huomiota. Minibussin kuljettaja kyseli, mitä pidimme lentoaseman hyasintti-istutuksista (pidimme, tuoksu oli aivan huumaava) ja kahvilan nainen kyseli, kuinka matkamme onkaan sujunut. Autovuokraamosta kun saimme paperit ensin käteemme siirryimme minibussin kuljettamana lentokentän ulkopuolelle autoa noutamaan. Tämä olikin rivakka tapahtuma. Annoimme tuon lappusen siellä virkailijalle, hän puolestaan antoi käteeni nivaskan paperia ja auton avaimen ja toivotti hyvää matkaa. Ei siis sen kummempia opastuksia, neuvoja, vinkkejä tai muutakaan. Niin, kertoi toki, että auto on tuolla jossain E-kirjaimen tietämillä.

sixt

sixt

Ja kyllähän se kaunokainen sieltä löytyikin. Istahdimme autoon ja ryhdyin henkisesti valmistautumaan vasemmanpuoleiseen liikenteeseen. Voin sanoa, että kyllä jännitti tuossa vaiheessa! Käynnistelimme työkaverilta lainaksi saamaani navigaattoria todetaksemme, että se ei kerta kaikkiaan vain löydä meidän ensimmäisen majoituspaikkamme osoitetta. Eikä löytänyt myöskään Googlen kartta-apuri joten sikäli en tuota voi navigaattorin syyksi laittaa. Niinpä laitoimme osoitteen vähän siihen suuntaan, missä kohteemme sijaitsee ja toivoimme parasta. Ensimmäisenä huolena kun oli ylipäänsä jonnekin pääsy, osoitteen oikeellisuutta ennättäisi pohtia myöhemminkin. Hiljaa ja varoen lähdimme parkkipaikalta, se oli melkoista autojen välissä pujottelua. Mutta hei, minä osasin ajaa väärällä puolella, se oli pääasia! Heti parkkialueen jälkeen oli liikenneympyrä (niitä muuten täällä rakastetaan) ja selvisin siitäkin, tuntui vaan niin kovin hullulta ajaa sitä väärään suuntaan. Olimme saaneet ohjeen, että matka tuohon ensimmäiseen b&b-paikkaamme kestäisi noin 50 minuuttia. Noh, ei se ihan kestänyt. Kesti huomattavasti kauemmin. Moottoritie vaihtui maantieksi, maantie pienemmäksi tieksi kunnes ajoimme tietä jolla mahtui vain puolitoista autoa menemään kerrallaan. Muurit ja puut hipoivat auton kylkiä, maisemat olisi varmasti olleet upeat mikäli olisi vielä ollut valoisaa. Nyt oli kuitenkin jo pilkkopimeää, mikä sekin hieman vaikeutti suunnistamista. Pari huomiota irlantilaisesta liikenteestä: autot ovat isolta osin uusia ja hienoja ja niillä tykätään ajaa lujaa. Pienet mutkaiset tiet joilla ajelimme oli merkitty 100 km nopeuslätkin, Suomessa vastaavilla teillä käskettäisiin varmasti viittäkymppiä ajamaan. Tienvieriin myös parkkeerataan melko huolimattomasti. Useampaan otteeseen puolet kaistasta peitti auto vilkut päällä, ja siellä oli sitten kuski ulkona tupakalla tai muuten vaan auto hetkeksi pysäytetty. En uskalla itse samaa kokeilla.

Lopulta, kun matkaa oli taivallettu 50 minuutin sijaan jo yli kaksi ja puoli tuntia, Google suostui löytämään oikean osoitteen ja ohjasi meidät perille. Kartasta katsoimme, että melkoisen lisälenkin juu kiersimme – mutta hei, road tripillähän tässä ollaan, eli tuohan vain kuuluu asiaan! Majatalon ystävällinen isäntä oli alakerrassa telkkaria katsomassa kun saavuimme, johdatti meidät suoraan huoneeseen ja kyseli, monelta haluamme aamiaisen tarjoiltavaksi. Optimistisesti ajattelimme nukkuvamme makiat yöunet ja pyysimme aamupalan yhdeksäksi. Noh, kello oli paikallista aikaa puoli kuusi, kun täällä virkeänä istuimme – selkeä jet lag käynnissä ;) Ulkona alkaa pikkuhiljaa nyt valoistumaan, ympärillä näkyy pari vanhaa kivitaloa ja kuuluu paljon laulavia lintuja. Kevät on paljon pidemmällä kuin Suomessa, nurmikot vihertävät ja kukat kukkivat. Tälle päivälle suunnitelmissa on aamiaisen jälkeen suunnata kohti Tullamorea ja sieltä sitten Cliffs of Mohereille, kelin pitäisi tätä nimittäin nyt suosia, luvattu lähemmäs 20 astetta. Kuluttelemme tässä hetken vielä aikaa ja lähdemme sitten kurkkimaan, josko aamiaista olisi mahdollista saada edes hieman etuajassa…