Aina ei haittaa, vaikka kuvat olisivat vähän suttuisia, epätarkkoja ja teknisesti jopa epäonnistuneita. Joskus se on se tunnelma, jonka kuva välittää, fiilis, joka kuvaan on saatu sen teknisistä vioista huolimatta. Ja sen tunnelman vuoksi tykkään näistä ihan vain puhelimella napatuista kuvista, kuvista joissa nautin aamuista kahvihetkeä ihanassa rauhassa, vain minä, kahvi ja heräävä New York, Brooklyn Bridge taustallamme.

Työreissut ovat aina yleisesti ottaen meillä todella pikaisia, kohteessa ollaan monesti vain noin 24 tuntia ja siihen on mahdutettava yksi, jopa kaksikin unipätkää. Monesti saan kyselyitä juuri noista layovereiden pituuksista ja siitä, kuinka kauan kohteessa oikein saamme aikaa viettää. Ja tuo aikahan siis riippuu aina ihan vain ja ainoastaan siitä, koska seuraava lento kohteeseen on, eli koska kone meitä tulee sieltä noutamaan. Jos lennämme kohteeseen päivittäin, kuten valtaosaan Aasian ja nykyään myös USA:n kohteista, on tuo layoverin pituus noin vuorokausi: kone jättää meidät sinne, ottaa matkustajat kyytiin, vie heidät Helsinkiin, ottaa sieltä uudet matkustajat ja tulee takaisin hakemaan meidät kotimatkalle. Pikaisia visiittejä siis!

Aikataulut lisäksi määräävät sen, kuinka paljon sitä oleskeluaikaa kohteeseen jää. New Yorkiin saavumme alkuillasta ja yleensä olemme hotellilla noin kuudelta illalla. Siitä on sitten tarpeen lähteä hieman syömään ja ulkoilemaan, lähinnä sen vuoksi, että hetken pysyisi vielä hereillä – Suomen aikaa kun tuossa jo yötä eletään. Aamulla sitten voi lähteä vielä kaupungille, kunnes itse ainakin palaan puolilta päivin hotellille ja yritän hieman nukkua, ennen kuin lähtö kohti lentokenttää on taas iltapäivällä kolmen maissa. Niinpä New Yorkissa tapanani on nauttia varsinkin näistä aamun hetkistä, kun pääsääntöisesti ennen kuutta siellä aina heräilen.

Tällä kertaa suuntasin ihanasta aamusta nauttien Pier 15 näköalaterassille ja sainkin siellä viettää aamun kultaamia hetkiä aivan itsekseni! En juuri parempaa kahvipaikkaa tuolle aamulle olisi pystynyt löytämään…

Morning at Pier 15, New York

Morning at Pier 15, New York

Brooklyn Bridge behind blossoms

SaveSave