Saavuimme Pariisiin myöhään illalla, joten sen perjantain aktiviteetteihin kuului Eiffelin ihailu ikkunasta. Iltaisin, aina tasatunnein, torni pitää viiden minuutin välkkyvän valoshown, se on kyllä upean näköistä! Onneksi viimeinen taitaa olla puolelta öin, eli maltoin minäkin ummistaa silmäni ja lipua uneen – ihka ensimäistä kertaa Pariisissa.

Seuraava aamu valkeni hieman pilvisenä mutta onneksi poutaisena, lämpötilalupausten näyttäessä 18 astetta iltapäivälle. Ei siis tarvinnut pakata sateenvarjoa mukaan kun liikkeelle läksimme.

Aivan ensimmäisenä reitti vei – loogisesti – Eiffelin ympäristön puistoon. Ja voi, kuinka kaunista siellä olikaan! Koko puisto oli vihreän vehreä ja puiden oksat peittyivät huumaavan upeaan vaaleanpunaiseen huntuun. Täytyy sanoa, että kyllä Japanin sakura tämän jälkeen tuntui jopa vähän laimealta ;)

Pariisi_Mercure_hotel

Pariisi_Mercure_hotel

Pariisi_Mercure_hotel

Muutoinkin tuo koko puistoalue oli todella viehättävä. Oli ihmisiä piknikillä, turisteja toki meidän tavoin tornia ihailemassa, juoksijoita – paljon juoksijoita – joka kadulla ja ilmassa hento hattaran tuoksu johon keisaripuiden kukkien tuoksu ihanasti sekoittui. Täällä oli ihanaa vain olla ja katsella ympärilleen, vielä kun olisin tajunnut termokseen itselleni kahvin ottaa mukaan niin a vot! Kahvi (sellainen, mitä minä ja varmasti moni muu suomalainen juomme) ei nimittäin kuulu ranskalaiseen osaamiseen. Espresso olisi varmasti oikein hyvää mutta kun itse pidän mahdollisimman vaaleasta ja runsaan maidon kera tarjoillusta, sain pettyä useamman kerran. Ei, se ei vain toimi – ranskalainen kahvi on aivan oma lajinsa. Mutta onneksi jälleen kerran ympäristön ihanuus paikkaa tällaiset pienet puutteet.

Pariisi_eiffeltorni

Pariisi_Mercure_hotel

Pariisi_Mercure_hotel

Pariisi_eiffeltorni

Kun matkaa jatkoi läpi Jardins du Trocadero -puiston halki (sieltä muuten upeat kuvauspaikat aamuiselle Eiffelille, niitä kuvia huomenna) ja jonkin aikaa vielä eteenpäin päätyikin jo Riemukaarelle ja Champs-Elyseelle. Matkan varrella on pieniä ravintoloita joissa voi janoonsa poiketa juomaan vaikkapa ranskalaisen siiderin – suosittelen muuten isosti.

Pariisi_jardins_du_trucadero

Pariisi_riemukaari

Pariisi_riemukaari

Ja mitäs sitten, kun tänne saakka on päässyt? No sitten tietysti kaivetaan lompakko esiin ja ryhdytään vinguttamaan korttia :p No ei vainskaan, täällä on kiva kävellä ja katsella ihmisiä, mutta kaupat ovat ainakin omaan makuuni aivan liian täynnä porukkaa ja ne, missä asiakkaita ei ole, ovat sitten oman budjetin ulkopuolella ;) Jatkoimme matkaa Pariisin upeimpaan tavarataloon ja mahtavalle näköalaterassille, palataan niihin seuraavassa postauksessa!