Pariisissa ainakin ensimmäistä kertaa vierailevat miettivät (ainakin minä mietin) päänsä puhki, että mistäs siellä löytää ne parhaat paikat Eiffel-tornin kuvaamiseen. Onneksi, koska Eiffel-torni on niin valtaisan kokoinen (oikeasti, it is huge) ja kaupunki suhteellisen tasainen, saa Eiffel-tornin kuviin useammastakin lokaatiosta, läheltä ja hieman kauempaa, aivan jokaisen maun mukaan. Paitsi niitä itsestäänselviä, suoraan tornin edestä otettuja kuvakulmia, kannattaa pitää kävellessään silmät avoinna ja katsella, josko löytäisi jonkin uuden, kiinnostavan kuvakulman.

Helpointa tämä on tehdä niin, että nappaa kameran mukaan ja lähtee kiertämään Eiffel-tornin aluetta. Varaudu mukavin tossuin, sillä tuo alue puistoineen on yllättävän suuri! Ole myös varautunut lähtemään liikkeelle aamulla ennen auringon nousua, mikäli haluat tornin ikuistaa suositusta kuvakulmasta mutta niin, ettei kuva olisi täynnä muita sitä ikuistamaan tulleita ihmisiä. Näistä kuvista tämä ensimmäinen on otettu aamulla kuuden maissa, kun aurinko vasta hieman pilkisteli horisontin takaa. Tunnin kuluttua aukio oli jo aivan täynnä ihmisiä.

Tämä ensimmäinen kuva on otettu Palais de Chaillotin pihalta, eli aika kaukaa tornilta itse asiassa. Katukuva, jossa näkyy kahvila, on puolestaan Avenue de Suffren ja Rue de Buenos Airesin kulmauksesta. Karuselli löytyy sen sijaan aivan Eiffelin edestä, ennen Seineä Pont d’léna -sillan läheltä.

rezphotography.com

Parhaat paikat Eiffel-tornin kuvaamiseen

Parhaat paikat Eiffel-tornin kuvaamiseen

Kukkien peittämää Eiffeliä pääsee kuvaamaan varhain keväällä, kun ensin magnoliat ja heti perään kirsikkapuut puhkeavat sen ympärillä kukkaan. Ei tainnut aikoinaan arvata tämän kyseisen magnolian istuttanut puutarhuri, kuinka onnelliseksi tulevaisuuden valokuvaajat tekikään! Tämänkin puun ympärillä riitti tungosta heti aamusta pitkälle iltapäivään, joten jälleen kerran toistan itseäni: liikkeelle aikaisin aamulla, ja saat kaikki ihanuudet itsellesi! Kirsikkapuiden kukkiessa on hieman helpompaa, niitä kun löytyy tornin ympäriltä useitakin. Tämä magnolia on jotakuinkin ainoa laatuaan siinä, siitä johtuu tämä tungos :)

Parhaat paikat Eiffel-tornin kuvaamiseen

Paris, France

Eiffel-torni hotellihuoneesta kuvattuna

Eiffel-näkymin on alueella parikin hotellia, mikäli haluaa tuon upeuden nähdä heti aamusta silmät avattuaan. Olemme kokeilleet hotelleista kahta, ensin Mercurea ja tänä vuonna Pullmania, ja jälkimmäinen vei näistä kahdesta voiton – vaikka molemmat mukavia olivatkin. Jos joku haluaa, voin yrittää muistaa noiden huoneiden numerot, sillä joka huoneesta ei luonnollisestikaan näkymää samalla tavoin avaudu. Tämän alueen plussana on myös ympäristössä sijaitsevat kivat ravintolat sekä aivan kulman takana oleva juna-asema, jolta pääsee kätevästi vaikkapa Louvreen tai muualle Pariisin humuihin.

Paris-Pariisi

Paris_Mercure_Tour_Eiffel_hotel_rayannelzein

Eiffel-torni kauempaa

Eiffel on niin valtaisa kooltaan, että se näkyy lähes joka puolelle Pariisia, varsinkin jos menee vähänkin kattojen yläpuolelle. Kaukaa sen koko myös hahmottuu vielä paremmin, kun muut, varsin suuret rakennukset, näyttävät vallan miniatyyrisiltä sen rinnalla. Mikäli kipuat Montmartren kaupunginosan kukkulalle, saat ihaillaksesi paitsi ison osan Pariisin silhuettia myös tämän rautaisen ladyn, varsinkin hyvällä säällä näkymä on ihastuttava – ja kun päätä kääntää, takanasi kohoaa puolestaan upea Montmartren basilika.

Erittäin suositeltava vaihtoehto on sitten keskustan tavaratalojen kattoterassit, joissa voit mukavasti yhdistää Eiffelin ihailun ja shampanjan nauttimisen :) Tämä oheinen kuva on Le Printempsin tavaratalon katolta, Myöskin Galeri Lafayettesta löytyy aivan yhtä kauniit maisemat, mikäli tämä ensin mainittu sattuu olemaan täynnä tai kiinni.

Näiden molempien paikkojen plussaksi mainitsisin ehdottomasti sen, että katolla sijaitsee terassi tarjoiluineen – Eiffelkin näyttää nätimmältä skumppalasin lävitse kuvattuna ;)

Paris, France

Eiffel-torni eri vuorokaudenaikoina, eri säässä

Sää, vuorokaudenaika ja yleinen pilvisyys tai auringonpaiste vaikuttavat toki suuresti kuvien tunnelmaan. Välillä torni tuntuu hehkuvan kultaisena, toisinaan taas möllöttävän synkkääkin synkempää rautaisuutta uhkuen.

Pariisi Eiffel

Pariisi Eiffel

Pariisi Eiffel

 

Bonuslokaatio

Aina kannattaa kulkiessaan pitää silmät ja mieli avoinna, sillä eteen saattaa tulla sellaisia kohteita, joita ei välttämättä edes huomaa, ellei ole tarkkaavaisena. Keväällä, huhtikuisen sadepäivän iltana, väistellessä vesilammikoita Eiffel piirtyikin eteen vallan yllättävässä kohden.

Paris-Pariisi