Viimeisten parin vuoden aikana Netflix on auennut koneellani melko usein, se kun on yleensä unettoman ainoa ystävä ja seuranpitäjä maailmalla. Televisiota tai niitä perinteisiä tv-kanavia en katso oikeastaan lainkaan, muutaman kerran olen sen alakertaan olohuoneeseen hakenut antennipiuhan päähän, jos jotain olen ehdottomasti halunnut sieltä katsoa, mutta 99-prosenttisesti luotan Netflixin tarjontaan. Ja reissatessa sen tarjonta vain kasvaa, kun eri maissa on eri ohjelmat katseltavana.

Talven pakkaspäivät ovat itselleni ne toiset hetket, kun Netflix tuo avun tylsyyteen (ei, en pidä lainkaan ulkoilusta pakkassäällä, ei väliä kuinka kaunista siellä sattuisi olemaan). Niinpä ajattelin, että voisin vinkata omia suosikkejani Netflixin valtavista kokoelmista, jos siellä joku toinenkin on, joka unettomuuteen tai pakkaspäiviin seuraa kaipaa. Ja mikäli tuntuu, että meidän maku osuu yksiin, heitä ihmeessä kommentteihin omat suosikkisi!

Sarjat

Ensiksi täytynee kertoa, millaisista sarjoista pidän tai en pidä, niin tiedät kannattaako näitä vinkkejä kokeilla. En pidä lainkaan jännityksestä, rikoksista tai väkivallasta, en jaksa vapaa-aikaani tällaisten parissa käyttää. En ole koskaan myöskään katsonut Game of Thronesia, ei vain kiinnosta. Pidän sen sijaan sarjoista joista tulee hyvä mieli, joissa ei tapahdu hirveästi ja joissa ikään kuin vain elellään sitä elämää – monen mielestä siis ne tylsät sarjat ovat juuri niitä joiden pariin hakeudun :) Tykkään myös hieman erilaisimmista jutuista, yliluonnollisuus on ok jos se tehdään huumorilla – kuten The Good Place.

  • Grace and Frankie
  • Sydämen kutsumus
  • Chesapeake Shores
  • Sisters
  • The Good Place
  • Kominsky-metodi
  • Good Witch
  • Gilmore Girls
  • Hart of Dixie (ei Suomen Netflixissä mutta aivan ehdottomia suosikkejani)
  • Velvet – muotitalon tarina

Reality

Kyllä, olen viime aikoina katsellut myös realityä! Ja olen löytänyt tosi koukuttavia – ja tosi ärsyttäviä – juttuja. Eräskin jetlag-yö on sujunut mukavan leppoisasti realityn parissa kun uni on minua vältellyt. Yhden katsomisen lopetin tosin aika nopeaan, nimittäin australialainen Yummy Mummies. Siinä oli eräs nainen, jonka koko elämä riippui siitä kuinka paljon merkkitavaraa hänellä oli, ja hän kertoi, kuinka ei eläessään (30-vuotias) ollut laskuja nähnyt – vanhemmat kun kustansivat hänen koko olemisensa ja tekemisensä. Hän ja äitinsä olivat myös niin pahansuopia muita kohtaan, että tämän katsominen loppui tympiintymiseen. Kuten sanoin aiemmin, katson ohjelmia oikeastaan vain, jos niistä tulee mulle hyvä fiilis, en muuhun niitä tarvitse. Niin, ja rakastan kaikkea taloihin ja asuntoihin liittyvää!

  • Maailman erikoisimmat kodit
  • Nailed it
  • Kotihotellikisa (tämän vuoksi oli pakko valvoa yksi yö, halusin katsoa kaikki jaksot :D )
  • Ulkoa ei arvaisi
  • Escape to the continent
  • Ranskan puutarhahelmet
  • Asunto ilman lainaa
  • Weekend Aristocrats
  • Viikko ennen H-hetkeä
  • Kitsastelun jalo taito
  • Consumed
  • 100% hotter (tätä tuijottaa leuat loksahtaneena :D )
  • Mary Portas asiakkaan asialla
  • Kolme vaimoa, yksi mies

Dokumentit

Erilaiset dokumentit ovat ihania ja niitä on onneksi Netflix pullollaan. Kotisohvalta käsin voi tutustua erilaisiin kulttuureihin, elämäntapoihin, ihmisiin ja eläimiin, voiko parempaa ollakaan!

  • Valolla kirjoitettu (Valokuvausta, aivan kertakaikkisen ihana!)
  • Maailmankaikkeuden salaisuudet
  • Minimalism
  • Planeettamme maa
  • Anthony Bourdain minilomalla
  • Life
  • Morgan Freeman: monet jumalat
  • Koirat
  • Kohtalon tyttäret
  • Frozen planet
  • Maapallon salaisuudet
  • Seuraa tätä
  • Blue planet
  • Kameramies ja Kuuba
  • Vuosi Champagne
  • Katoavaa korallia kuvaamassa
  • Tsaarien imperiumi
  • Sustainable
  • Mission blue

Elokuvat

En ole suuri elokuvien ystävä – ne kestävät niin kauan :D Sarjat ovat mukavan mittaisia, ja ei haittaa jos valinta menee pieleen, siinä ei kauaa aikaa hukkaan mennyt. Kuten sarjojen kohdalla mainitsin, jännitys, väkivalta, kauhu eivät ole ystäviäni, joten elokuvavalintanikin ovat varmasti monen mielestä pliisuja ja tylsiä. Mutta jos tällaisesta tykkäät, tässä pari hyväksi havaittua joita Netflix tarjoaa.

  • Herkullinen elämä
  • Today’s special
  • Julie & Julia
  • A Good Year

Ja huomasinkin tässä samalla, että nämä kaikki neljä elokuvaa liittyvät jollain tapaa ruokaan. (Ja Ranskaan). Eli siis jos nämä kaksi asiaa yhtään kiinnostaa, silloin saatat tykätä näistä leffoistakin ;)

Teiltä saadut vinkit:

Sain idean lisätä vielä tähän lopuksi teiltä saatuja vinkkejä, josko sieltä joku muukin uutta katsottavaa poimisi itselleen! Laittakaa siis vaan lisää tulemaan Instan tai tämän kommenttiosion kautta :)

  • You
  • The Crown
  • Bodyguard
  • Jane the Virgin
  • New Girl
  • Good Girl
  • Narcos