Kun Suomessa syksy tekee tuloaan, alkaa helposti kaivata hieman valoisempia päiviä. Vaikkei lomaa olisi jäljellä, miniloma Nizzassa onnistuu vaikka yhden viikonlopun aikana. Aurinkoa, palmuja, merta ja ruokaa, joka vie kielen mennessään. Ja pieniä katuja. Ja hymyileviä ihmisiä. Ja shampanjaa. Ja viiniä. Ja iltoja ulkoravintoloissa, viltin lämmittäessä harteita. Ja aamuauringon säteitä meren aalloilla hotellihuoneen parvekkeelta katsellen. Ja maailman kauneimpia auringonlaskuja. Täydellistä.

Jos sua siis houkuttelisi pieni loma siellä, missä palmut kasvavat muttet halua lentää tuntikausia, suosittelen ehdottomasti harkitsemaan Nizzaa. Tässä muutama tärppi hyväksi havaitulle lomalle.

Miten Nizzaan pääsee?

Nizzaan pääsee kätevästi Finnairin suoralla lennolla. Jos välilasku ei haittaa, on valittavana sitten esimerkiksi myös KLM, joka tekee välilaskullisen lennon Amsterdamin kautta. Nizzassa puolestaan lentokentältä kannattaa hypätä ihan bussiin, numero 98 vei kätevästi hotellin eteen Nizzan rantakadulle, Promenade des Anglais. Hintaa bussikyydille tuli muistaakseni 6 euroa ja matka vei parikymmentä minuuttia. Myös taksit ja Uber kulkevat, joten keskustaan pääsy ei nouse kynnyskysymykseksi.

Missä majoittua?

Nizza on varsin kompaktin kokoinen, helposti ympäriinsä käveltävissä tai raitiovaunulla ajeltaessa, joten periaatteessa missä vain on hyvä sijainti majoitukselle. Parasta tietysti on, jos aamulla herätessään näkee meren ja palmut, joten ehdottomasti voin suositella Hotelli Mercurea tuolla Promenade des Anglaisilla. Sijainti ei parempi voisi olla eikä hotellissa itsessäänkään ole mitään moittimista :)

Nizza, Ranska

Nizza, Ranska

Paras paikka katsella auringonlaskua

Ainakin yhtenä iltana kannattaa kiivetä rantakadun päästä löytyvät portaat – tai vaihtoehtoisesti hypätä siellä hissiin – ja mennä aivan ylös Castle Hill -kukkulalle, jossa myös vanha Nizzan linna sijaitsee. Kukkulalta on huikea näköala yli kaupungin ja auringonlasku on hulppeaa katseltavaa. Mikäli haluat alaspäin kiertää pidemmän lenkin, kävele vastakkaiseen suuntaan kuin mistä saavuit (mikäli siis saavut tuolta Promenade des Anglaisilta) ja päädyt Nizzan sataman puoleiselle alueelle.

Nizza, Ranska

Nizza, Ranska

Nizza, Ranska

Missä syödä?

Voih, nyt pääsen lempiaiheeseeni! Nizza on pullollaan toinen toistaan ihanampia ravintoloita, bistroja, kahviloita, leipomoita, katukahviloita, terasseja, baareja… Kannattaa tutustua etukäteen tarjontaan, sillä valinnan runsaus voi yllättää. Monet illallisravintoloista ovat myös niin pieniä ja suosittuja, että ilman pöytävarausta voi olla vaikea päästä sisään juuri haluamaansa paikkaan. Käy lukemassa tärppini Nizzan ravintoloihin täältä!

Nizza, Ranska

Nizza, Ranska

Nizza, Ranska

Nizza, Ranska

Nizza, Ranska

Miten viettää aikaa?

Lähde hotellilta aamulla, kun aurinko luo ihania ensisäteitään yli kaupungin. Käy meren rannassa hengittämässä syvään aaltojen tuoksua tai liity siellä aamulenkillään olevien ihmisten seuraan ja herätä kehosi uuteen päivään reippaalla lenkillä tai ihanalla, rauhallisella kävelyllä. Vaella kaupungin pienille kujille, istahda aamupalalle pieneen leipomokahvilaan, boulangerie, ja nauti herkullisen lehtevä croissant tai jokin muu suussa sulavista herkuista aamulaten kanssa.

Shoppaile. Nizza pursuaa kauppoja, putiikkeja ja erilaisia ihania myymälöitä, vaikket mitään ostaisi on ikkunashoppailu aina sallittua :)

Hyppää junaan, ja vieraile naapurissa Monacossa. Matka on lyhyt ja halpa ja Monaco nyt vaan on paikka jossa haluaa käydä, kun tuolla suunnalla kerran on. Kirjoitan tästä ihan oman jutun parin päivän sisällä.

Nauti iltapäivällä soccaa, paikallista kikhernelettua ja palan painikkeeksi roseviiniä. Istu alas paikallisten keskelle ja tunnustele fiilistä, sulje silmäsi ja paina kuva mieleesi juuri tästä ihanasta hetkestä, tästä ihanasta tunteesta…

Auringon alkaessa painua mailleen kuljeskele rantabulevardia, kuuntele katumusiikkiesityksiä, istahda ihastelemaan merta ja ohi kulkevia ihmisiä. Hymyile, sillä olet Nizzassa!

Nizza, Ranska

Nizza, Ranska

Nizza, Ranska

Nizza, Ranska

Nizza, Ranska

Nizza, Ranska

Nizza, Ranska

Oma suosikkini

Ehdottomasti ihanin paikka on Nizzan vanha kaupunki. Kapeat kujat, värikkäät rakennukset, yllätykset kulman takana. Pyykit kuivumassa kujien päälle viritetyillä naruilla, leipomoista leijaileva huumaava tuoreen leivän tuoksu, hiljaisuus joka vaihtuu seuraavalla kujalla äänekkääseen mielipiteiden vaihtoon ja hersyvään nauruun. Täällä on Nizzan elämä ja sielu.

Nizza, Ranska

Miniloma Nizzassa

Nizza, Ranska

Nizza, Ranska

Miniloma Nizzassa

Nizza, Ranska

Niin, mitään huonoa sanottavaa en taida kaupungista löytää! Tämä paikka vei sydämeni täysillä ja kertaheitolla ja tiedän varmasti, ettei tämä suinkaan jäänyt ainoaksi vierailuksi kaupungissa – lisää on tulossa ja sitä on tulossa mahdollisimman pian! Oletko käynyt Nizzassa, mitkä ovat omat tärppisi kaupunkiin? Kerro ihmeessä kommenteissa ja linkkaa, jos oot itse paikasta kirjoittanut <3

Ai niin, ja ihan parasta tässä paikassa: ihmisillä on koirat mukana kaikkialla. Ravintoloissa, kahviloissa, terasseilla, kaupoissa – you name it. Koira tuntuu kuuluvan jokaisen nizzalaisen perusasustukseen :D

Miniloma Nizzassa