Lähileipomot, pienet kahvilat, suloiset kirpputorit, luomutiloilta suoraan ostetut tuotteet, omassa uunissa paistetut leivät, reikiintyneiden vaatteiden paikkaus, luksuselämästä luopuminen. Kuulostaako tutulta? Nämä kaikki aiheet tulevat nykyään hyvinkin usein eteen niin lehtijutuissa kuin Instagramissa, Facebookissa tai Pinterestissäkin. YouTubesta löytyy lukemattomia videoita pikkutaloista, Tiny Houses, elämästä luonnonmukaisemmin ja vähemmän “hienosti” kuin mihin kuluneina vuosikymmeninä on totuttu. Sen sijaan, että tuttavat suunnittelisivat parisataaneliöisen uuden kodin hankkimista kahdelle, he suunnittelevatkin pienen, puulämmitteisen mökin kunnostamista ja sinne muuttamista. Ihana Marinella vaihtoi kaupungin pölyt pohjoisen tähtitaivaaseen, toimistoelämän viehekalastukseen ja valokuvaamiseen.

Mielestäni tämä suuntaus on aivan mahtava. Miksi ihmeessä kaksihenkinen perhe tarvitsisi neljä makkaria ja kolme kerrosta asuintilaa? Miksi vaatekaapissa täytyy olla valmiina vaatteita sen varalle, että vaatekaupat yhtenä päivänä suljetaankin kolmeksikymmeneksi vuodeksi? Kuka keksi, että siinä valtaisassa, järkyttävän suuressa ja hallimaisessa hypermarketissa on oltava aina, vuoden ympäri, ainakin kolmeakymmentä erilaista hedelmää tarjolla? Keksiosaston tulee olla vähintään parikymmenmetrinen ja teollisia mehuja on oltava saatavilla ainakin 50 erilaista pulloa. Kaiken tavaran määrä, sen kuljettelu ja varastointi – sekä auttamatta myös hukkaan menevä tavara – syö valtaisaisasti resursseja ja rahaa. Emmekö muka oikeasti pärjäisi vähemmällä?

Satokausikalenteri on yksi huikeimmista ihmisten mielipiteisiin ja käyttäytymiseen vaikuttavista jutuista aikoihin. Uskon, että tällaiset liikkeet pikkuhiljaa ohjaavat ihmisten kulutustottumusta järkevään suuntaan ja kenties siihen, että on ihan ok, ettei sitä papaijaa ole joka hetki kaupassa saatavilla. Tai että joskus hyllyt voivat olla tyhjänä juuri sen sun suosikkituotteen kohdalla.

Tänään HS julkaisi jutun, jossa mainittiin sen tämän hetken ilmastopahiksen, lentämisen, olevan itse asiassa pieni tekijä tässä maailmaa syystäkin puhuttavassa tilanteessa. Vaateteollisuus nimittäin tuottaa yhtä paljon päästöjä kuin lentoliikenne JA rahtilaivat yhteensä. Ja se on paljon. Tuohon alkuperäiseen tutkimukseen pääsee tutustumaan tämän linkin kautta.  

Muutama todella herättävä kohta tuosta artikkelista:

  • Yli puolet pikamuodista heitetään menemään alle vuoden kuluttua ostamisesta. 
  • Suomessa päätyy jätteiden sekaan vuosittain lähes 55 miljoonaa kiloa tekstiilejä.
  • Päästöt pienenisivät 44 prosenttia, jos vaatetta käytettäisiin keskimäärin kaksi kertaa enemmän kuin nykyisin.
  • Tekstiiliteollisuuden eniten käyttämät materiaalit ovat polyesteri, joka valmistetaan öljystä, ja puuvilla, jonka viljely kuluttaa runsaasti vettä, saastuttaa ja vie viljelyalaa ruokakasveilta.

Mutta mitä itse olet valmis tekemään, ettet omalta osaltasi enempää kuormittaisi tekstiiliteollisuudella tätä maapalloamme? Käytätkö kierrätysvaatteita vai ostatko mieluummin halpisketjujen edullisia vaatteita usein? Löytyisikö kaapistasi kenties sittenkin vaate, eikä sinun tarvitsisi juuri tänään lähteäkään ostoksille? Onko sinulla suurinpiirtein samaa kokoa oleva ystävä, jonka kanssa voisitte vaatteita vaihdella ja lainata aina tarpeen tullen? Korjaatko tai korjautatko hajonneet kengät, laukut tai vaatteet? Mä olen viime vuosina herännyt tähän itsekin vasta, ja kerroinkin viime syksynä omasta, hyvin tarpeisiin perustuvasta vaatekaapista. En koe olevani minimalisti, enkä konmarittaja, vaan lähinnä sellainen tarveisti :D

Eli, en tykkää säilöä mitään turhaan, en vain siksi että sitä joskus ehkä kenties tarvitsisin. Jos teen kermavaahtoa kerran vuodessa en tarvitse sähkövatkainta, vispilä riittää. Haluan, että tarvitsen oikeasti kaikkea mitä omistan, joko tarvitsen ihan käytännön syistä (astiat) tai tarvitsen viihtyäkseni ja tunteakseni oloni kivaksi (viherkasvit, taulut, pienet koristejutut, kirjat). Eli ei, en missään nimessä hae mitään askeettista elämäntyyliä vaan sellaista, että tavarat joita omistan ovat sellaisia, joita jollain tavalla elämässäni tarvitsen. Oli syy sitten esteettinen tai käytännöllinen. Rakastan seurata Instagramissa tilejä, joissa nämä asiat on viety vielä paremmin käytäntöön. Ihailen erityisesti tiliä @arvokasmaailma, jonka storyt kertovat joka päivä uusista mielettömän hyvistä keksinnöistä olla ekologisempi ja ylipäänsä maapallolle parempi. Suosittelen ottamaan seurantaan! Netflixistä suosittelen taas katsomaan sarjan Consumed, ja jos sen jälkeen ei ala tuntea tarvetta vähentää omia tavaroitaan niin jo on ihme :D

Niin, ja muuten kun puhun tavaroiden vähentämisestä en tosiaankaan tarkoita niiden roskikseen viemistä, se kun ei tätä ympäristöä auta. Siispä vaikka kuinka haluat pikaisesti tehdä näkyvää jälkeä, muista kuitenkin kierrättää kaikki asianmukaisesti: täysin käyttö- ja kierrätyskelvottomat niille kuuluviin jätteisiin, jollekin muulle kenties tarpeelliset jotain kautta lahjoituksena tai kirpparilla eteenpäin.

Miten sä olet muuttanut kulutustottumuksiasi – vai oletko?