On kuuma kesäpäivä, lämpötila nousee neljäänkymmeneen varjossa, aurinko porottaa pilvettömältä taivaalta. Ihmiset ovat vetäytyneet varjoon, jokaisella vesipullot käsissä, silti hiki helmeilee otsalla. On liian kuuma kävellä, liian kuuma tehdä muuta kuin kenties sukeltaa meren vilvottaviin aaltoihin. Tuulenvirekään ei käy, kulman takaa kuuluu vain lähestyvän hevosvaljakon askeleet. Tukahduttavassa kuumuudessa eteen kaartaa kahden hevosen vetämät kärryt, joissa istuu viisi aikuista ihmistä sekä kuski. Hevoset hikoilevat, ne ovat ravanneet ja laukanneet saarta ympäri jo kahdeksan tuntia, saaden muutaman kerran hieman vettä juodakseen. Toisella on parin päivän ikäinen varsa  jossain odottamassa, synnytys vienyt entisestään voimia. Ja pian hevonen ei enää jaksa, se tuupertuu kesken askelten toverinsa viereen. Muutaman kerran se yrittää vielä nousta, yrittää hädissään saada jaloilleen tarttumapintaa asfaltistaan, sitten se luovuttaa. Hetki vain, ja jälleen yhden hevosen viimeinen henkäys on henkäisty, kuski hyppää alas ja ryhtyy miettimään, minkä hevosen valjastaa tilalle. Turistit seisovat vieressä, heille saapuu pian toinen hevosvaljakko ja kyyti jatkuu. Vain tämän hevosen elämä ei jatku, tämän, joka vietti elämänsä asfaltilla helteessä juosten, painavia kärryjä perässään vetäen, piiskaniskuista hätkähdellen. Jonnekin jäin pieni varsa, ilman toivoa elämän jatkumisesta sekin, ei toivoa, kun ei ole enää emää ruokkimassa.

Tämä sama näky toistuu joka kuukausi, joka viikko Istanbulin Prinssisaarilla. Hevosia lyyhistyy, hevosia kuolee, kaatuvat maahan kouristellen, kituvat elämänsä viimeiset hetket. Talvella sama jatkuu, syy vain eri. Talvella hevoset nääntyvät hoidon ja ruuan puutteeseen, niitä ei tarvita kun turisteja ei ole. Uusia saa halvemmalla kuin hoitaa vanhoja. Hevosia on Prinssisaarista suurimmalla, Büyükadalla, tuhatkunta, ne tekevät jopa 9-tuntisia vuoroja ilman levähdystaukoja. Faytonit eli nämä hevosvaljakot ovat omistajilleen suuri tulonlähde: turistien ansiosta näiden täysin kouluttamattomien ihmisten kuukausitulot kesäisin voivat olla  samat, kuin yliopiston professorin. HAYTAP, Turkin eläinoikeusjärjestö joka sijaitsee Istanbulissa, on yksi suurimmin tämän toiminna lopettamista ajavia  tahoja. Tänä kesänä asiaan ovat onneksi havahtuneet muutkin, esimerkiksi Istanbulin pormestari sekä maan suurimmat sanomalehdet. Ihmisiä myös kehotetaan jättämään asiasta mahdollisimman monta valitusta kaupungille ja tuomaan mahdollisimman laajasti esiin sen, että tämän toiminnan vaaditaan loppuvan. Mitä sitten tilalle? Ehdottomasti kaikin puolin katsottuna paremmat sähkö/akkukäyttöiset faytonit eli kärryt. Ne eivät kuole, vaikka niitä huonosti kohtelee, ne eivät kärsi, kun ne jäävät helteessä ilman vettä. Ja näiden kyytiin voi puhtaalla omatunnolla istahtaa. Vai mitä sanotte, kumpi näyttää miellyttävämmältä teidän mielestänne?

istanbulin hevosvaljakot

Ethän siis koskaan tue tässäkään asiassa eläinrääkkäystä: älä nouse hevoskärryjen kyytiin tai lähde aasiratsastukselle – Istanbulissa tai muuallakaan. Älä ole mukana tappamassa eläimiä ja aiheuttamassa niille kärsimystä. Yksikin kerta riittää, sillä aina on lisää niitä turisteja, jotka käyttävät palvelua ”vain kerran”. Tämä on saatava loppumaan.

istanbulin hevosvaljakot

HAYTAP Facebookissa
HAYTAP netissä

kuvat HAYTAP:ilta

P.S. Muistutan vielä, että sama koskee kaikkea sitä toimintaa, jossa eläimiä hyödynnetään: jätä siis väliin delfinaariot, eläinsirkukset, tiikerien taputtelut ja kaikki muu vastaava, näin et osaltasi ole näitä asioita tukemassa ja hyväksymässä.