Monesti kysytään, mitä Turkista jäi käteen, mitä vuodet Istanbulissa opettivat. Tuskin mitään yhtä radikaalia kuin äkkiseltään voisi kuvitella, mutta varmasti olen ihmisenä muuttunut. Joku sanoisi, että kasvanut, toinen ehkä käyttäisi sanaa kypsynyt. Tullut voimakkaammaksi ainakin, sanoisin itse.

Mutta aivan varmasti se on opettanut kärsivällisyyttä ja sellaista uskaltautumista heittääntyä virran vietäväksi. Asioita ei aina kannata eikä voikaan suunnitella kovin paljoa etukäteen ja tulevista on turha murehtia. Ei ole viisivuotissuunnitelmia, ei vuosisuunnitelmia, ei kvartaalisuunnitelmia. Hyvä jos on jonkinmoinen suunnitelma tulevista parista päivästä, sekin riittää :) Tästä johtuen aina löytyy kahviseuraa, aina on mahdollista lähteä porukalla töiden jälkeen lasilliselle, aina on mahdollista pakata kimpsut ja kampsut ja muuttaa uuteen kotiin viikon varoitusajalla. Toki tämän vuoksi suunnitelmat myös muuttuvat, venyvät ja peruuntuvat, mutta sekin on ihan ok, sehän on elämää. Ja tärkeintä on elää sitä tässä ja nyt. Jos ihminen on kovin pedantti ja vihaa yllätyksiä tai muutoksia, ei kannata siis edes miettiä Istanbulia tai Turkkia asuinmaana. Kaasun kytkentä luvattiin maanantaille aamupäiväksi? Kenties sen saat, mutta yhtä todennäköistä on, että saat sen tiistaina, keskiviikkona tai vaikkapa lauantaina. Tai seuraavana maanantaina. Tai sitten huomataan, että jostain lomakkeesta puuttuu se elintärkeä leima ja joudut sen hakemaan virastosta – ja aloittamaan koko rumban alusta. Niin se nyt vaan menee. Välillä tulikin mieleen, ettei ihme, jos korruptiota harrastetaan – setelin sujauttaminen jos auttaisi asioiden hoitamista edes hieman, saattaa se monesta vaikuttaa hyvinkin houkuttelevalta vaihtoehdolta…

istanbul
istanbul
istanbul
istanbul
istanbul

Vaikka aina on aikaa ystäville, tarvitsee näiden ystävien sijaita lähikortteleissa, tai muutoin sitä aikaa ei ole. Varminta on siis ystävystyä työtovereiden ja naapureiden kanssa, näihin tapaamisiin kun ei liikennekaaokset tai muut ongelmat vaikuta. Mutta kun ystävä asuu toisella mantereella asiat mutkistuvat. Istanbul on iso, kiireinne, hektinen kaupunki. Ihmisten työt ovat kiireisiä ja hektisiä. Ihmisten työaikataulut poikkeavat toisistaan isostikin. Niinpä treffien toteuttaminen käy loman suunnittelusta – välimatkaankin kun saattaa kulua yhtä kauan, kuin mitä menee lentomatkaan Helsingistä Istanbuliin. Opit onneksi olemaan ninja sukkuloidessasi kulkuvälineestä toiseen. Salamannopeasti teet päätökset reitistä senhetkisen tilanteen mukaan, vaihdat suunnitelmaa, pyörität kaupungin karttaa mielessäsi ja lasket todennäköisyyksiä päästä perille. Monesti vaikeimmalta kuulostava vaihtoehto onkin paras. Aloittelija saattaisi katsoa, että ahaa, tämä bussihan kulkee koko matkan täältä Aasian puolen perukoilta sillan yli ja Taksimille, otanpa sen. Mutta ninja tietää, että kun kello on tämän verran ja on tämä päivä, bussi tulee juuttumaan jo monen monta kilometriä ennen siltaa alkavaan ruuhkaan ja on perillä ehkä kahden tunnin kuluttua. Niinpä ninja matkustaa pätkän dolmuksella, hyppää hetkeksi bussiin ja siitä lauttaan. Bosporin salmen yli ja metrolla pieni ylämäki – ja voila, ollaan Taksimilla, puolta lyhyemmässä ajassa kuin mitä bussilla olisi. Voisikohan siis asumisen Istanbulissa lisätä CV:en? Kehittyneet suunnittelu- päätöksenteko- ja organisointikyvyt?