Kun aamuaurinko luo ensimmäisiä säteitään yli vielä nukkuvan kaupungin, lähtevät eri aikataulussa elävät matkaajat jo liikkeelle. Sunnuntainen Manhattan on hämmentävän hiljainen, vain siellä täällä näkyy keltaisen taksin perä, kun kuljettaja kiepauttaa auton ympäri nurkan ja poimii uuden kyytiläisen.

Kadut ovat yllättävän siistit, ja missä jotain roskaa on, sieltä lokit ne pian käyvät siivoamassa. Jalkakäytävillä vastaan tulevat lenkkeilijät, koirineen tai ilman, ja muutoin vain kauniista aamusta nautiskelevat. Vielä on kuitenkin aikaista aamiaiselle, moni paikka aukaisee ovensa vasta muutaman tunnin kuluttua. Mutta nämä hetket ovat minulle niitä parhaita, niitä, kun saa tuntea kaupungin olevan vain sinua varten, ja katujen jakavan salaisuutensa vain sinun kanssasi. Olo on kuin parhaalla ystävällä joka on saanut ystävän yökylään.

Metro kolkutteli menemään ainaiseen tasaiseen tahtiinsa, säikäyttäen meidät tosin hetkeksi, sillä se muuttuikin yllättäen express-versioksi. Ja tämä tarkoitti sitä, että kolistelimme hämmästyneinä pysähtymättä niiden parin aseman, joilla olimme suunnitelleet nousevamme maanpinnalle. Mutta onneksi emme sentään Harlemiin saakka joutuneet, vaan metro armeliaasti pysähtyi 14th Streetillä ja me pääsimme vapauteen. Ja vapaus oli tällä kertaa Greenwich Villagen katujen yllä, vanhan junaradan kätköissä

High Line on kohde, josta olen paljon nähnyt kuvia ja lukenut juttuja. Yksi niitä New Yorkin must see -juttuja, näin olin ymmärtänyt. En kuitenkaan ollut sinne saanut askeleitani aiemmin suunnattua, mutta nyt onneksi kollegan kanssa paikan lähdimme katsastamaan, vaikkei ilma meitä oikein suosinutkaan.

Eikä aikainen kevät taida olla sitä parasta aikaa High Line -seikkailuun, sillä puut ovat vielä alastomina, rangat tuulessa taipuen, ruoho edellissyksyn kellanvihreänä ja kaikki paikat vielä hieman työn alla. Mutta kyllä tästä jo sai ideasta kiinni ja uskonkin, että kesäinen High Line on varmasti ihana paikka viettää päivää, auringosta nauttien, kirjaa lukien ja kahvia siemaillen. Joudun ehkä vielä kesemmällä tämän lähteä kokeilemaan.

HighLine_newyork
HighLine_newyork
high_line_newyork
HighLine_newyork
HighLine_newyork
HighLine_newyork
high_line_newyork
High Line
lottakaroliina
High Line

High Line on jo vuonna 1930 rakennettu kaikkiaan reilun kahden kilometrin mittainen ilmarata, jossa viimeinen juna on kulkenut 1980. Nykypäivänä se ilahduttaa niin turisteja kuin paikallisiakin tarjoten mukavan rauhallisen ja viihtyisän keitaan Manhattanin katujen yllä.