Kiritisoi. Arvostele. Hyökkää. Nostata somemyrsky. Aiheuta Twitter-skandaali. Nokittele. Vähättele. Etsi muiden virheet ja mässäile niillä. Tätä tuntuu netti olevan pullollaan nykyaikana. Ole enemmän, yritä kovemmin, kohoa korkeammalle, saa enemmän tykkäyksiä.
En ole luonteeltani kärkäs ihminen, enkä negatiivisuudessa pyöriskelijä. Pyrin löytämään sopuisan ratkaisun ongelmatilanteissa, pyrin näkemään huonoissakin hetkissä sen pikkuriikkisen auringonsäteen. Sen sijaan, että mässäilisin huonoissa fiboissa tai ikävissä kommenteissa tai ihmisissä, pyrin ohittamaan ne ja unohtamaan ne pikimmiten.
Ihailen suuresti bloggaajakollegoitani, joilla on sana hallussa ja terävä kynä, huikeita ideoita ja niiden vielä huikeampia toteutuksia. Viherrän jopa kateudesta välillä, se myönnettäköön. Mutta minä en sellaiseksi muutu, vaikka yrittäisin kuinka ja väkisin jos sellaista tekstiä väännän, kokee lukijakin jo myötähäpeää. Koska se ei tulisi sydämestä, se ei olisi minua.
Toiveeni on kuvin ja sanoin, puhutuin ja kirjoitetuin, inspiroida, tuoda hyvää mieltä, rohkaista, kannustaa, antaa unelmia ja synnyttää matkakuumetta. Koska sellainen on minulle luontaista.
Tykkään katsella kauniita Instagram-kuvia, kuvia jotka inspiroivat ja saavat olon hyväksi.
Tykkään twiittailla asioista, joista on kiva keskustella, asioista, jotka nostavat positiivista fiilistä.
Tykkään kertoa Facebookissa mukavista ja hauskoista tapahtumista.
Tykkään kertoa ihmisille livenä positiivisista ja innostavista asioista.
Tykkään katsella kuvia ja videoita söpöistä eläimistä.
Tykkään hömppäkomedioista.
Tykkään kirjoittaa mukavia asioita, fiilistellä hyviä juttuja, tuoda jonkinlaista tähtipölyä arkiseen päivään.
Tykkään kaikesta kauniista, simppelistä, hyväntuulisesta ja harmonisesta.
Tykkään positiivisuudesta ja optimistisesta asenteesta. Ja sarkasmista myös. Kunhan ei olla ilkeitä.
Ja nyt olen päättänyt, että tämä kaikki on ihan ok, ei mun tarvitse yrittää muuttua muuksi.
En tule koskaan tekemään ekstremevideoita hurjista seikkailuistani, en tule kiipeämään paljasjaloin Mount Everstin huipulle enkä yöpymään yksin iglussa keskellä jääerämaata. Mutta olen nyt vihdoin ymmärtänyt, ettei se haittaa. Ei haittaa, vaikken olekaan uraauurtava bloggaajaguru, en mieltäjärisyttävien videoiden tekijä tai edes viiltävien ja teräväkynäisten arvosteluiden kirjoittaja. Minä olen minä ja tyytyväinen juuri tällaiseen tekemiseen. Vähän hattaraiseen, vähän vaaleanpunaiseen, vähän tunteelliseenkin. Minun näköiseen. Jokaiselle meistä on se ikioma paikka täällä johon juuri me sovimme kaikkein parhaiten eikä kukaan muu. Paikka, jossa saamme olla juuri sellaisia kuin olemme, hurjia tai nössöjä, upean teräväkynäisiä tai sitten tylsemmällä varustettuja, ihania omalla tavallamme. Jokaiselle on tarvetta ja tilausta aivan varmasti.
Onneksi meitä on niin monenlaisia, kovin olisi muutoin tylsää tämä elämä ja bloggaaminenkin!
Tule mukaan hattarapäiviini myös Instagramissa ja Facebookissa!
Kyllä, juuri näin. Ole juuri Sinä! Onneksi on monenlaisia kirjoittajia ja tyylejä, muuten tämä koko somemaailma olisi yhtä nokittelua. Vaikka aina kielletään olemasta keskinkertainen keskitien tallaaja, niin minä oikeastaan tykkään olla sellainen. Olen aina ollut. Vaikka välillä minäkin käyn sen suhteen omat kriisini, niin siihen sitä kuitenkin aina palaa – omiin nahkoihin.
Joo, mä olen nyt myös ylpeä keskitien tallaaja ja oikein tyytyväinen paikkaani. Toivottavasti nämä kriiseilyt oli toistaiseksi tässä, molemmilla meillä <3 Koska kyllä me kaikki kuitenkin olemme paikkamme ansainneet, jotkut suuremman jotkut pienemmän mutta aina meille sopivan ja oikeanoloisen <3
Ihana teksti! Ja sinun Instagram-kuvat on tosi hehkeitä, ne erottuu virrasta ja niitä on mukava pysähtyä katsomaan pidemmäksikin aikaa – joten totta kirjoittelet, miksi edes muuksi muuttuisit! ^_^
Oi miten ihanasti sanottu, kiitos <3 <3 Et usko miten hyvälle mielelle tällaisesta pieni ihminen tuleekaan.
Sähän vedät just hyvin! On ihanaa aina työpäivän jälkeen kurkkailla sun ihania hattarakuvia ja hyvinmielen sanoja! ?
Voi muru kiitos!! Tässä sen näkee muten itse unohtaa että joku oikeesti saattaa sun tekemistä jutuista tykätä, itsekritiikki on joskus pahasta jos sitä on liikaa <3
WORD! Ja olen ihan samaa mieltä :) Ja bloggaajana samantyyppinen <3 Ja äänekkäimmäthän ne tuntuu näkyvän eniten "tuolla somessa", mutta onneksi meitäkin luetaan siitä huolimatta ^^
Niinpä, se tuppaa vasn joskus unohtumaan kun häikäistyy muiden upeasta tekemisestä. Ehkä pikkuhiljaa oikeesti tän asian vaan sisäistää ja hyväksyy <3
Minäkin haluaisin olla sen, joka näkee aina valonsäteen. Mutta sitten kun sitä ei näy, kirjoitan siitäkin. Ehkä vähän haluaisin olla se, joka tuo pelkkää hyvää mieltä, oln vähän vaaleanpunainen – mutta en ole. Kokisin itseni epärehelliseksi, jos ummistaisin kirjoittaessa silmäni siltä, mistä en niin pitänyt. Mutta me ollaan jokainen onneksi just niin kuin vaan ollaan. <3
Sinä oletkin aivan superihana just tuollaisena kuin olet!! <3
Ite oot! <3
<3
Sun instafeed on ihana kun se on niin hattarainen <3 Mahtava oivallus, että parasta juttua syntyy silloin kun on itselleen rehellinen ja tekee omalla tyylillä :)
Oivallus mutta silti sen toteuttaminen on niin vaikeaa… mutta toivottavasti tämä kriiseily edes vähän nyt helpottaa. Ja kiitos <3
Tiiätkö mitä? Ihanaa olla keskinkertainen möllöttäjä, oma itsensä blogissa tietäen, että minua tykätään lukea ihan tämmöisenä. Että mitäpä tuohon sinun postaukseesi lisäämään. Nauttikaamme siitä, ettei tarvitse nokitella ja käyttää kyynärpäätaktiikkaa blogimaailmassa. Elämä on paljon leppoisampaa :)
Sinäpä sen kuule sanoit! Ollaan me vaan tällaisia tavan tallaajia ja tyytyväisiä siihen mitä tehdään. Vaikka se välillä vähän vaikeeta onkin. <3
Hei älä koskaan ikinä muutu, pysy aina tuollaisena kuin nyt oot…
Tämä sopii kuin nenä päähän, negatiivisia ja pahoja asioita on maailma pullollaan. Juuri tämän vuoksi tykkään sinusta.
Jatketaan samaan malliin
Ai ihana!! Ja niin sun suuhun sopiva lainaus ;) kiitos ihana sinä <3
Ihana kirjoitus ja suloisia, vaaleanpunaisia kuvia!
Minäkin haluaisin olla henkilö, jonka seurassa ihmisille tulisi mukava olo. Osaisinpa sanoa jotain myönteistä murheelliselle miehelle tai naiselle tai lapselle.
Valitettavasti en taida osata. Sanon liian terävästi. Tykkään olla oikeassa, varsinkin silloin, kun olen oikeassa. Osaan perustella omat mielipiteeni hyvin. Ärsyynnyn virheistä ( siis esim. kielioppivirheistä tai siitä, että joku sanoo tai kirjoittaa joka paikkaan sanan IHAN, vaikka sitä ei tarvitsisi ko. kohdassa ensinkään jne).
Sinä osaat käyttäytyä miellyttävästi! Minäkin yritän!
Mukavaa iltaa!
Kiitos <3 Tässäpä tämä juuri, minä toivon olevani enemmän sinun kaltaisesi ja sinä minun – paras vain molempien muistaa ja ymmärtää se, että ollaan parhaimmillamme juuri omina itsenämme, sellaisina kuin olemme <3 Mutta myönnän, että kielioppivirheistä välillä itsekin ärsyynnyn vaikken niitä välttämättä omasta tekstistäni huomaa, mutta yritän olla sinut tämänkin asian kanssa :)
Pikkuisin vielä jatkan äskeistä kommenttiani. En piikittele koskaan, en kirjoittamalla, enkä puhumalla. En vihjaile, en ole ilkeä. En ole somessa koskaan kirjoittanut mitään negatiivista kenellekään. (kerran ahdistuin, kun bloggaaja kehui erään hotellin aamiaista loistavaksi, vaikka mielestäni se oli ranskanleipää/lauantaimakkaraa eli melko keskinkertainen. Muistan suuren pettymyksen ko. hotellin aamiasesta. Myöskin poikani, joka yöpyy Helsingissä kymmeniä kertoja vuodessa työnsä puolesta, moitti ko. hotellin aamupalaa. Sanoi Helsingin huonoimmaksi. Silloin kirjoitin bloggaajalle negatiivisen viestin. Mutta ilkeä en ole koskaan, enkä piikittele.)
Tällä vuodatuksellani tein itselleni (ja varmaan kaikille muillekin) selväksi, että en osaa olla ihana, mukava, kiva jne.. vaikka kuinka haluaisinkin. Tämä ilmeisesti täytyy hyväksyä!?
Tykkää kirjoitella ja siksi pidän blogia.
Kiitos kun luit!
Mutta tuohan ei olekaan ollenkaan ilkeää tai piikittelevää, kun kertoo tosiasian <3 Arvostan suoraselkäistä toimintaa ja itsekään en kehu sellaista mistä en oikeasti tykkää. (Ongelma vaan se, että tykästyn ja ihastun asioihin ja paikkoihin todella helposti!) Suomessa en kyllä ole hotellien aamupaloista hirveästi innostunut, Klaus K:n tykkäsin ja yhden Radissonin. Plaza oli mulle pettymys, ehkä kasvissyöjänä sieltä ei niin paljoa irti saanut kuin muutoin.
Eikä sun ihanuutta tai mukavuutta tuo vähennä kyllä yhtään <3
Kiitos sulle kun kommentoit ja kerroit omia ajatuksiasi, tää on aina bloggaamisen suola ja sokeri, eikö vaan!
Hyvä Karoliina!
Arvostan.
Muutenkin, sulla on silmää kuville ja kuvakulmille.
Kiitos paljon <3 Kuvaajana yritän kovasti kehittyä ja pitää sielläkin sen oman tieni :)
Ihana Karoliina! Pakko sanoa, että kyllä sielläkin on sana hallussa ja terävä kynä, erittäin hyvin. Pysy juuri tuollaisena! Hattarajutut on just parhaita ja niistä inspiroituu niin hyvin – en mä ainakaan niitä negatiivisia asioita halua elämääni. Ihana tuo Eiffel-torni noiden kukkien takaa, kaunis kuva.
Voi kiitos, ihana Veera! Kiva kuulla, että muutkin tykkäävät vähän siitä hattaraisemmasta elämästä, kyllä niitä negatiivisia juttuja voi lukea ihan tarpeeksi vaikkapa iltapäivälehtien otsikoista :) Mä itse inspiroidun myös enemmän sellaisista – esimerkiksi just sun blogikuvista!
Mä löysin vasta nyt tämän tekstin, mutta hear hear! Musta on ihanaa, ettei kaikkien tarvitse yrittää olla sellaisia yltiönäppäriä tai nokkelia kaikessa, hattarafiilistely on just jees! :) Mulla on elämässä muutamia tyypejä, joiden kanssa saa aina välillä vääntää ja tuntuu, että koko ajan pitäisi olla valmiina jokin naseva vastaus. Mutta hitto soikoon, kun ei mulla ole! Kun en mä kulje tuolla kylillä piikit valmiina vasta-argumentteihin tai hyökkäyksiin. Mä kallistun niin paljon enemmän tänne hattaraosastolle, ja hyvä niin! Jatka samaan malliin, mitään ei tarvitse muuttaa! :) Ja ihania kuvia!
Kiitos, kiva kuulla että samoja aatteita! Ja sama juttu, välillä melkein välttelee jotain ihmistä tai puheenaihetta, kun ei jaksa käydä vääntämään :) (ja ne nasevat argumentoinnit tulee mieleen sitten kotona) ;)