Jos joskus väsyneenä saa niitä loistoideoita joita myöhemmin hetken ajan saattaa katua, kuuluu tämä bussiseikkailu Koreassa niihin. Saavuimme tuttuun tapaan paikallista aikaa aamupäivällä (eli Suomessa tuolloin aamuyö) Koreaan. Hotellimme sijaitsee aika lähellä Incheonin lentokenttää, ei siis Soulin kaupungissa. Mutta koska nuo hotellin hoodit ja lähikaupunki Incheon on jo ehditty edellisillä reissuilla kiertää, päätin nyt olla reipas ja lähteä ihan sinne Souliin saakka. Sain hyviä vinkkejä niin siskoni ystävältä kuin meidän korealaisilta kollegoiltakin – ja päädyin olemaan toteuttamatta mitään niistä. Ja ihan vain siis sen vuoksi, että tuon yön lennon jälkeen kun hereillä oli ollut jo vuorokauden, ei metroverkostossa puikkelehtiminen ja oikeiden linjojen löytäminen innostanut – olisin joutunut käyttämään vähintään 3 linjaa päästäkseni minne alunperin olin suunnitellut.

Metron sijaan päätin kokeilla onneani bussilla. Netissä hieman surffailtuani löysin bussin, jonka reitti veisi jonnekin sinne Souliin, jossa ehkä olisi jokin pysäkki, jossa ehkä olisi jotain kivaa katseltavaa. Kuulostaa hyvältä, siispä tuumasta tekoihin! Vaihdoin huoneessa vaatteet ja söin pikaisen välipalan (seisaaltaan, sillä jos olisin istahtanut, en siitä varmaan olisi enää ylös noussut sen verran univelka tuntui.) Aulassa vielä sain ohjeen, kuinka pääsen oikealle bussipysäkille ja ei kun matkaan vaan! Aurinko lämmitti ihanasti, olisinpa ottanut aurinkolasit sieltä laukustani… Istuskelin hiljaisen tien varrella ja katselin paikallista elämää. Vieressäni nuori korealaisnainen istui kasvosuojus kasvoillaan ja selaili kännykkäänsä. Vartin kuluttua kohdalle pysähtyi bussi, josta saatettiin pieni, ehkä 4-vuotias, koululainen ulos. Selässä keikkuva reppu oli yhtä suuri kuin kantajansa, ilme kasvoilla totinen. Bussista tuli myös bussiemäntä, jolle poika useaan kertaan topakasti kumarsi, samoin nainen hänelle. Ilmeisesti hyvästit siinä vaihdettiin, äidin seisoessa vieressä ja hymyillessä ylpeänä. Pian lähdettiinkin kävelemään kotia kohden, pienen pojan askeleet jo päivästä väsyneet, äiti omansa tuohon vauhtiin sovitti.

Jonkin ajan kuluttua näkyviin kaartoi myös se bussi, jonka kyytiin olin suunnitellut meneväni. Ojensin kuljettajalle nipun seteleitä (täällä 10 000 on pieni raha) ja hän kieltäytyi niitä vastaanottamasta. Hetken siinä ihmeteltyäni tajusin, että nuo setelit tulee laittaa hänen edessään olevaan koriin. Näin tein ja sain jonkin kolikon takaisin. Ilmeisesti kyyti maksoi vajaat 3000 paikallista valuuttaa. Bussi oli suomalaiseen tyyliin täysi, eli joka penkillä istui yksi henkilö ja jouduin heti vaikean paikan eteen: ketä häiritsen läsnäolollani? Valitsin nuoren tytön, joka oli syventynyt kasvojenhoitoon – levitti parhaillaan jonkinlaista seerumia, meikkipussi sylissään. Ja niin alkoi matka jonnekin. Jos bussipysäkillä oli sen pysäkin nimi vielä latinalaisin aakkosin, nyt näin ei asianlaita enää ollut. Missään ei ollut tekstiä jota ymmärtäisin, eikä pysäkkejä kuulutettu saati näytetty millään monitorilla, eli mielenkiintoinen matka tulossa! Olin Google Mapsilla katsonut, että matka keskustaan kestäisin noin tunnin, eli siihen saakka saatoin ottaa rennosti. Nojauduin taaksepäin ja annoin ajatusteni vaeltaa… Ja heräsin hätkähtäen tunnin kuluttua. Ympärillä edelleen samat ihmiset, bussi kiiti eteenpäin jonkin teollisuusalueen katveessa, minulla ei ollut aavistustakaan missä olen. Kiva.

Pian saavuimme jollekin asutulle alueelle ja Starbucksit alkoivat vilahdella katukuvassa. Hyvä merkki! Bussi myöskin pysähteli enenevissä määrin, ihmiset nousivat pois, ketään ei tullut kyytiin. Yritin tiirailla pysäkkien nimiä, mutta huonolla menestyksellä. Jonkin ajan kuluttua huomasin, että oikeastaan kaikki bussissa olleet nuoret nousivat ylös ja valmistautuivat selvästikin jäämään pois kyydistä. Koska nuoriso tietää parhaiten, niin seurasin minäkin heidän esimerkkiään ja jäin pois seuraavalla pysäkillä. Ja tietämättäni olin valinnut oikean pysäkin, sillä kyseinen Hongikin alue, näin sain seuraavana päivänä tietää kollegoiltani, on tällä hetkellä melkoisen hip ja in. Selkeästi on mulla vainua tällaiseen nuorisomeininkiin :p

bussiseikkailu-koreassa

bussiseikkailu-koreassa

Seoul, South Korea

Kaduilla musiikki, K-pop, raikasi joka kaupan ja kahvilan ulkopuolella. Kaupat olivat enimmäkseen nuorten suosimia vaateliikkeitä, kosmetiikkaliikkeitä, merkkitavarataloja ja kenkäkauppoja. Kiertelin pitkiä aikoja kosmetiikkaliikkeissä, sillä korealainen kosmetiikka ja heidän innovaationsa ovat vain niin äärettömän mielenkiintoisia! Mukaan tarttui pari kasvonaamiota, sillä mielestäni koreassa ne ovat aivan parhaita. Korealaisesta kauneudenhoidosta voisikin kirjoittaa jutun jos toisenkin, sen verran se meikäläisten vastaavasta poikkeaa.

Seoul, South Korea

Seoul, South Korea

Seoul, South Korea

Nautin keväisestä auringonpaisteesta, lämpö tuntui ihanalta – vaikken itse ihan niin minihameita olisikaan tarennut käyttää, mitä paikalliset neitoset. Kahviloitakin oli onneksi siroteltu lähes joka kadunkulmaan, niin pääsin nauttimaan piristäviä kofeiiniannoksia aina kun siltä tuntui. Ja siltä tuntui muuten aika useasti…

Seoul, South Korea

bussiseikkailu-koreassa

bussiseikkailu-koreassa

Päivä kului kuin siivillä, osin väsymyksen, osin kaiken tuon musiikin ja hälyn vuoksi, ja pian tajusin olevani aivan liian uupunut osatakseni enää nauttia mistään. Olisi siis aika suunnata takaisin hotellille – jos vain jotenkin osaisin. Enpä tietenkään ollut katsonut reittiä täältä suunnasta, eli että toimiiko systeemi samoin kuin Suomessa. Päättelin, että kyllä se voisi toimia, eli että bussi tulisi samaa reittiä takaisinkin päin, ja minun tulisi vain mennä kadun vastakkaiselle puolelle sitä odottelemaan. Helpommin sanottu kuin tehty tässä vaiheessa, sillä kyseinen katu oli ilmeisesti jonkinlainen bussien pääreitti. Pysäkkejä oli perätysten kuusi kappaletta, jokaisen seinät täynnä reittikarttoja koreaksi, ja kymmeniä bussinumeroita jokaisessa. Miten ihmeessä täältä mitään löytää?? Sinnikkäästi siis vain tuijottelemaan noita reittikarttoja ja yrittämään löytää sieltä tuttua kirjain-numeroyhdistelmää, joka veisi (ehkä) minut takaisin lähtöpisteeseen.

Soul-eteläkorea-bussimatka

Ihme kyllä, jonkin ajan kuluttua minua onnisti ja löysin kuin löysinkin oikean pysäkin – ja vartin päästä se bussikin kaarsi siihen. Ei muuta kuin kyytiin ja sormet ristissä toivomaan, että se todellakin veisi minut minne pitää. Matka kesti tällä kertaa puolitoista tuntia, josta taas nukuin tunnin. En vain saanut silmiäni pysymään auki, bussin keinuessa ja huristaessa pitkin Soulin katuja. Kun bussissa oli enää kuskin lisäksi allekirjoittanut, alkoi hieman jännittää. Kadut näyttivät jo tutuilta, mutta käännyimme aivan väärään suuntaan kun aloimme lähestyä hotellia. Onnekseni olin napannut kuvan pysäkin kyltistä ja sitä näyttämällä kuski ymmärsi, mihin olin pyrkimässä. En tiedä, kuuluiko reitin kulkea sieltä vai ei, mutta joka tapauksessa pysähdyimme hetken kuluttua hotellin eteen. Tämä bussiseikkailu Koreassa oli tullut onnellisesti päätökseensä – en hetkeen ole yhtä helpottunut ollut kuin tuolloin! Ja lienee turha mainita, että sänkyyn päästyäni nukuin melko sikeästi aamuun saakka…

SaveSave

SaveSave

SaveSave