Tiedättekö tunteen, kun on niin paljon kerrottavaa jostain asiasta, ettei enää edes tiedä mitä siitä kertoisi? Sellainen tunne minulla on ollut koko tämän Irlannin kierron ajan. Haluaisin jakaa jokaisen maiseman, hetken, talon, tien ja lampaan mutta sitten kun on mahdollisuus istahtaa netin ääreen kirjoittamaan, ei tiedä, mistä edes aloittaisi. Kuvia on satoja, ja nekin näin jälkikäteen katsottuna näyttävät jotenkin latteilta, tylsiltäkin. Kun maisemat ovat vain niin uskomattoman upeita koko ajan, ei ole toivoakaan, että siitä edes murto-osaa pystyisi kertomalla ja kuvia näyttämällä jakamaan. Mutta toivottavasti jotain edes.

Edellisenä päivänä majoituimme siis jonkin verran Cliffs of Mohereilta etelään, pienessä kylässä nimeltä Spanish Point. Aamulla söimme aamupalan, joka näköjään hotelleissa ja B&B-paikoissa täällä koostuu jogurtista ja muroista sekä jostain lämpimästä vaihtoehdosta: irlantilainen aamiainen, kananmuna jossain muodossa tai pannukakut. Irlantilainen aamiainen on kasvissyöjältä poissuljettu vaihtoehto (koostuu pitkälti erilaisista makkaroista ja muista lihatuotteista) , joten olen nyt syönyt pannaria heti herättyäni – ei ehkä ihan olisi se oma mieluisin valinta, mutta parempi tämäkin kuin pelkkä kahvi. Vesihanojen kanssa oli jälleen ongelmia. Lämmintä vettä emme saaneet tulemaan suihkussa, ja lavuaarissa oli jälleen kaksi hanaa lavuaarin vastakkaisissa kulmissa – en vain ymmärrä, kuinka näiden kanssa tulisi oikeaoppisesti toimia! Toisen vesi on kiehuvan kuumaa ja toisen jäätävän kylmää. Kätevää: ei tarvitse saippuaa, kun voi kiehauttaa bakteerit pois käsistä :)

irlanti

Emme halunneet etukäteen reissun kulkua juurikaan suunnitella, niinpä olemme aamupalalla sitten aina miettineet, mihin suuntaammekaan seuraavaksi. Tällä kertaa valitsimme ensimmäiseksi kiintopisteeksi kartalta Limerickin kaupungin, se oli mukavan lähellä ja vielä oikeassa suunnassakin. Kaupunki on Irlannin neljänneksi suurin noin 50 000 asukkaan voimin, eli saimme nähdä muutakin kuin lampaita tällä kertaa. Parkkeerasimmekin auton ja kävelimme hetken ympäri kaupunkia, siihen sen kummemmin ihastumatta. Ihan kiva, ihan ok, ihan jees, muttei mitenkään ihmeellisen kaunis tai ihana.  Ainoa tietomme oli, että kaupunki on viikinkien perustama ja siellä on suuri linna (kuten monessa muussakin kaupungissa täällä). Emme tuossa linnassa vierailleet vaan kahvin jälkeen alkoi taas tie poltella ja siirryimme kohti seuraavaa pistettä kartalla, Adaren pientä kylää. Ja onneksi siirryimme, tuo on nimittäin todellakin vierailemisen arvoinen paikka, tuo suloinen Adare.

Adore, Ireland

Adore, Ireland

Adore, Ireland

Adore, Ireland

Adore, Ireland

Adore, Ireland

Adore, Ireland

Adore, Ireland

Adore, Ireland

Adore, Ireland

Adore, Ireland

Adore, Ireland

Adore, Ireland

Voisin hyvin kuvitella itseni tuollaiseen suloiseen mökkiin asumaan – mikäli täällä nettiyhteydet hieman paranisivat :D On nimittäin melkoista takkuamista mobiilidatan käyttö, saati sitten wi-fin löytäminen. Toiseksi esteeksi muodostuisi kyllä asunnon hinta, Irlannissa näyttää olevan asunnon ostaminen melkoista rahapeliä, hurjan kalliita huonokuntoisemmatkin hökkelit. Ilmeisesti silloin Kelttiläisen tiikerin aikaan oli hinnat vielä korkeammat, kun ei oltu köyhiä eikä kipeitä, mutta kyllä tuo parisataa tuhatta vanhasta murjusta aika suurelta vielä tuntuu. Ja juu, voisi siinä talvella tulla hieman yksinäinen olo, kun kylän väkimäärä on vain reilut 2000 vakinaista asukasta, jutut varmasti melko nopeaan käyty läpi.

Adaresta jatkoimme matkaa kohti kaakkoa, tämä länsi ja kaakkoisosa Irlantia on kyllä niin kaunista, että jos yhden suunnan täällä lomalleen valitsee, suosittelen tätä. Ja kevät näköjään hyvää aikaa, on vihreää ja kukkivaista ja paljon eläimiä laitumilla, kuten jo edellisessä postauksessani kerroin. Paljon siis koko ajan täällä katseltavaa :) Siinä, missä lännessä ja keskellä Irlantia oli paljolti lehmiä, ja niitä vaaleita pitkäkarvaisia versioita, alkaa kaakossa alaa vallata lampaat. Täällä ei juuri ole vihreitä niittyjä vaan karua vuoristoa, ei siis lehmien laiduntaminen onnistu niin hyvin. Meidän ajelutkaan ei taas ihan nappiin menneet, muutamia kertoja päädyimme sellaiselle kärrytielle jälleen, että vähän hirvitti. Tämä alla otettu kuva on hetkeltä, jolloin navigaattorimme ystävällisesti totesi ”Olet saapunut kohteeseen. Määränpääsi on oikealla”. Hieman siinä sitten sai itseään keräillä, tuo kun ei aivan samanlaiselta näytä kuin Bookingin kautta varaamamme B&B :)

Irlanti

Urhoollisesti jatkoimme tuota tietä vielä joitakin kilometrejä eteenpäin, kunnes tie päättyi jonkin farmin pihaan. Siinä ei siis muu auttanut, kuin pyöritellä auto ympäri ja palata samaa reittiä koko pitkä matka takaisin – onneksi vastaan tuli vain yksi auto ja senkin kanssa ohitus lopulta sujui hyvin. Sadat lampaat jälleen mielenkiinnolla touhuamme seurasivat, saivatpa hekin päivällisviihdettä. Kuten aina, tälläkin kertaa oikea tie lopulta löytyi ja saatoimme hieman rentoutua – kaistoja oli jälleen kaksi. Tai oli ainakin suurimman osan aikaa, välillä kyltit varoittivat vastaantulevasta liikenteestä sinun kaistallasi, näissä kohdissa vuoriston myötä tie kapeni hetkellisesti yksikaistaiseksi. Irlantilaiset ovat melkoisia rallikuskeja mitä ajamisen vauhtiin tulee, teillä on yleensä satasen rajoitukset ja sitä noudatetaan melko tunnollisesti. En ymmärrä, miten nämä ikinä selviävät hengissä. Toisaalta, eilen kuuntelin jotain aamuohjelmaa ja siinä mainittiin, että tänä vuonna jo 35 on saanut liikenteessä surmansa. Aika iso luku näinkin pienessä maassa.

killarney

killarney

Satasta eteenpäin vaan – tiellä, jolle juuri ja juuri mahtuu kaksi autoa rinnakkain. Bussin tai rekan tullessa vastaan oli pakko jo lähes pysähtyä.

killarney

Saavuimme kuitenkin siis illalla ehjinä Killarneyn Muckrossiin, jossa majatalomme meitä jo odottikin. Omistajapariskunta oli nuori ja todella ystävällinen, suihkusta tuli reilusti lämmintä vettä ja vuode oli mukava – saatoimme siis tyytyväisinä jälleen päämme tyynyyn painaa ja ryhtyä suunnittelemaan seuraavaa päivää.